Lähihoitajaopiskelija Heli Koivisto Sataedu Harjavallasta oli työharjoittelussa Fuengirolan Kotikoulussa elo-syyskuussa 2019. Sataedun kv-yhdyshenkilöiden avulla lähtö oli mielenkiintoista ja helppoa. Käteen reissusta jäi paljon montessorioppeja, muistoja ja valokuvia.
Alkuun kommellusten kautta
Helin liikkuvuusjakso Espanjassa lähti käyntiin värikkäästi ja hän törmäsikin kulttuurieroihin heti perille päästyään.

”Olimme varanneet etukäteen taksikuljetuksen Malagan lentokentälle odottamaan meitä. Lentokentällä odotti monta taksikuskia kera nimilappujen, mutta kenelläkään ei näkynyt omaa nimeäni. Lopulta The Taksikuski saapui paikalle. Sliipattu mies valkoisessa kauluspaidassa ja mustassa hyvinistuvassa liituraitapuvussa liihotteli sisään. Hänellä oli pieneen vihreään lappuun kirjoitettu vaatimattomasti nimeni. Oletusarvonani oli, että hänet huomataan, kun hän saapuu paikalle aurinkolaseissaan, kiiltonahkakengissään ja liituraitapuvussaan! Seuraavaksi siis seurattiin parfyymipilveä ja liituraitapukua ulos kentältä, missä meitä odotti kiiltäväksi vahattu musta mersu. The Taksikuski kiidätti meidät – parhaimmillaan 140 km/h – Malagasta Fuengirolaan asuntomme ulko-ovelle.”
”Perillä hän soitti seuraavalle kontaktille, jonka piti olla odottamassa meitä ja viemässä asuntoomme sekä luovuttaa avaimet siellä. Saatiin ensimmäinen muistutus; maassa maan tavalla: ketään ei tullutkaan avaamaan ovea. Odottelimme noin vartin kasseinemme auringonpaahteessa, kunnes nuorimies polkupyörällä saapui paikalle ja kilisytteli avainta kädessään. Seuraavaksi todettiin nuorenmiehen kanssa yhdessä, että asunnon oven lukko on rikki, ja myöskään parvekkeen ovea ei saa lukkoon. Alkoi soittorumba vuokranvälitykseen. Lopulta, iltakuuden maissa, lukot oli korjattu ja pariskunta Suomesta saanut seurata hyvin läheltä kulttuurien välisiä eroja. Lukkojen vaihtamiseen meni aikaa 7 tuntia, jonka tietenkin päivystimme huoneistossa, koska emme voineet jättää kassejamme lukottomaan asuntoon. Nälkä ja muutaman tunnin yöuni tekee ihmisestä ihmeellisen sitkeän! Huonolla englannin taidollani sain miehet vaihtamaan molempiin oviin lukot mielestäni uskomattoman ripeästi. Ainakin ne vaihdettiin!”
”Kokonaisuudessa asunto oli toimiva ja mukavan kävelymatkan päässä työpaikasta.”
Kotikatu Aamulla rantaan
Reissun aluksi myös Fuengirolan kova melu yllätti Helin, ja herkkäunisia Heli suositteleekin ottamaan mukaan korvatulppia. ”Koirat, rakentaminen, äänekäs keskustelu sekä liikenteen melu olivat suurin ongelma. Katujen varsilla olevat roskienlajittelupisteet tyhjennetään keskellä yötä eikä se tapahdu kovinkaan hiljaisesti. Tapahtumana se on varsin mielenkiintoista seurattavaa sekin, – suosittelen katsomaan! Jos vähääkään häiriinnyt melusta, kannattaa asettaa asunnon valinnassa rauhallinen asuma-alue ykkössijalle. Täällä ei tiivisteitä käytetä ikkunoissa eikä haittaa paikallisia, vaikka ulko-oven alta päivä paistaa sisälle asuntoon. Se on vain kätevää, että voi oven alta sujauttaa mainospostisia.”
Töissä Tuiskulassa
Helin työpaikka oli Fuengirolan Kotikoulun yhteydessä oleva Montessori-päiväkoti Tuiskula. Harjoittelu päiväkodissa lähti hyvin käyntiin.
”Minut otettiin hienosti vastaan. Jo ensimmäisellä viikolla tuntui, että olen päässyt osaksi tuota pientä, eri kulttuureista muodostuvaa ihmisryhmää. Oli upeaa seurata, miten ammattitaitoisesti yksi ohjaaja muovaa erilaisista lapsista rauhallisen ja yhteensopivan kokoonpanon, joka toimii keskenään, vaikka välillä ei kaikilla ole yhteistä kieltäkään. On myös ihanaa aamuisin kävellä vartin matka asunnolta Tuiskulaan ja katsella, miten uusi päivä alkaa aina uudella tavalla.”, Heli kertoo.
Ensimmäisen viikon jälkeen aika kului todella nopeasti. Pikkuhiljaa Heli pääsi sisään työssäoppimispaikkani montessorioppeihin sekä espanjalaiseen kulttuuriin. Meluunkin tottui, ainakin osittain.
Fuengirolan kotikoulu Montessoriväline
Päiväkodin ja kotikoulun lasten kanssa yksityispihassa tutustumassa avokadopuihin, viikunan kasvatukseen, appelsiinin ja sitruunan kasvatukseen jne.
Hieno kokemus!
Näkemistä ja kokemista myös vapaa-ajalle
Ensimmäiset viikot Fuengirossa sujuivat uusiin asioihin, lähialueisiin ja ihmisiin tutustuen, univajeesta kärsien ja maisemia ihastellen. Vapaa-ajan ohjelmaksi Heli vinkkaa mm. lähistöllä sijaitsevan ison Miramar-ostoskeskuksen, jonka kattotasanteella on kokeilemisen arvoinen karting-rata! Bioparc-eläintarha oli myös positiivinen yllätys. Puisto oli kauniisti toteutettu, hienoja yksityiskohtia ja paljon eksoottisia kasveja, eläimillä riittävän paljon tilaa ympärillään.
Cartingia Miramarin katolla Apinanleipäpuu, Bioparc Bioparc
Vuokraamalla auton pääsee kätevästi tutustumaan lähialueisiin. Heli voi suositella ainakin suomalaista ”Jaris Rentals Car” -firmaa, mistä sai auton lisäksi hyvän opastuksen ja selkeät ohjeet myös paikalliseen liikenteeseen. He ajelivat mm. Malagaan, Mijasin kylään sekä Barranco Blancon vesikanjonille. Rondan ja El Burgon kylät olivat hieno kokemus, mitä Heli suosittelee kaikille. Tiet olivat osittain kapeita ja jyrkkiä vuoristoteitä, mutta myös oliivilehtojen ja viiniviljelmien väleissä kulkevia rauhallisia pikkuteitä. Kaunista maalaismaisemaa lammas- ja vuohipaimenineen. Kyllä googlemaps löysi perille sielläkin!
Matkalla Rondaan Laguuni Mijas Mapa del Parque natural, suojelualuetta Rondaan mennessä
Kaikki päättyy aikanaan
5 viikkoa elämästä kului nopeasti Espanjan lämmössä ja Fuengirolaa kierrellen. Pari päivää paluun jälkeen Heli tuumaa, että on ihana olla sateisessa, syksyisessä Suomessakin.
Hänen mukaansa työssäoppimisjakso Espanjassa oli mielenkiintoinen kokemus, mistä jäi paljon muisteltavaa ja valokuvia katsottavaksi.
Kiitos Sataedu, opettajat ja opo! Erityiskiitos innostavat kv-yhdyshenkilöt Janika ja Jaana, että teitte lähtemisen mielenkiintoiseksi ja helpoksi!
Heli Koivisto

Kuvat Heli Koivisto
Tarinan koosti opiskelijan raporteista Enni Heikintalo