Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijan Katja Puputin vaihdon fiilikset Fuengirolasta! Suosittelen kaikille Espanjaan lähteville lähihoitajaopiskelijoille tutustumista Katjan viiden viikon työssäoppimiskokemuksiin…

IMG-20190612-WA0006

Hola! Uskoa tämä nyt täytyy kun itse tätä elää, tänne päästiin perille ja ihan yksin. No ei nyt ihan yksin, mutta ilman tuttuja tukijoukkoja. Kotisuomesta lähtiessä pääsiäismaanantaina lentokentällä seuraani hakeutui varttuneempi espanjalainen rouva, joka oli matkalla kotiin Malagaan. Siitä alkoi kielikylpy, kun yritimme keskustella molempien heikolla englannilla. Lento oli aikataulussa, matka sujui ilman myllerryksiä taivaalla ja sujuvasti samaan penkkiriviin istuivat suomalaiset äiti ja tytär, jotka olivat matkalla Torreblancaan eli minun ”naapuripitäjään”. Kaikki olimme hieman huolissamme junan löytymisestä, lipun ostamisesta ja oikean pysäkin hahmottamisesta, joten päätimme lyöttäytyä yhteen. Laukut löytyivät ja tulivat melko nopeaan. Siispä Renfe juna-asemaa etsimään.  Löytyi ja lipun ostaminen automaatista oli helpompaa kuin uskalsimme kuvitella, matka kestäisi noin puoli tuntia ja lippu maksoi hieman alle kolme euroa. Seuralaiseni jäisivät pois yhtä pysäkkiä ennen kuin minä. Jäätyäni hetkeksi yksin junassa, varttuneempi pariskunta alkoi jutella ja kysellä matkasuunnitelmiani. Kun kerroin olevani 5 viikkoa, olivat kateellisia, kun heillä ei kuulemma ollut mahdollista olla kuin viikko. Junasta suoriuduttuani ulos, soitin asunnon vuokraajalle, joka tulikin muutamassa minuutissa paikalle ja saattoi minut ”kotiini”. Käytännön asiat käytiin läpi, hän poistui ja sitten olinkin omillani ja yksin. Kauppaan varmaan pitäisi lähteä ostamaan työpäivän eväät. Lisäksi reitti Kotikoulullekin kannattaisi selvittää aamuksi, ettei tule hätä. Matkalaukun purkaminen jääköön iltapuhteeksi. Avaimet mukaan ja ulos. Jaa-a, minneköhän päin neuvottiin kauppaan…

Ilma oli melko viileä ja pitkähihainen ei ollut liikaa. Kauppa löytyi, laukku purettu, iltapalaa ja suihkun kautta sänkyyn, pieni jännitys vaivasi aamun suhteen, uni tuli silti melko heti. Aamun valjetessa sisäinen kello herätti ennen kuin herätys oli, täällä kun kello on tuntia Suomen ajasta jäljessä. Aamutoimet hoituivat rutiinilla ja olin valmis lähtöön hyvissä ajoin. Ja etuajassa olinkin koululla, sukat ja lenkkarit märkinä, vaikka matkaa noin 600m, mutta kun vettä satoi kaatamalla. Onneksi mukaan tuli sateenvarjo, auttoi vähän.

Harjoittelupaikassa Fuengirolan kotikoululla https://www.fuengirolankotikoulu.fi/  minut otettiin hyvin vastaan, tutustutettiin henkilökuntaan ja tiloihin, kerrottiin käytännön asiat, käytiin tarvittavat paperiasiat läpi, sekä kerrottiin päivän kulusta. Paikalla meitä harjoittelijoita oli vielä 6, perjantaina jäisi 4 pois. Touhua, puuhaa, tekemistä on päiviin mahtunut, onpa minua uutena harjoittelijana jopa koeteltukin ja yritetty narrata.  Nyt tuosta aamusta on jo viikko kulunut, tunnen kuuluvani osaksi kotikoulun ja Tuiskulan porukkaa, lapset kutsuvat jo nimeltä, tulevat rohkeasti juttelemaan ja pyytävät seuraksi pelaamaan tai auttamaan askareissa. Uskallan jopa vaihtaa aamun tai iltapäivän ”työmatkan” reittiä, kun on tullut nurkat hieman tutuiksi. Toisen päivän jälkeen en sitä olisi vielä uskaltanut tehdä, sillä ihmettelin kotimatkalla, että miksi talot nyt tuntuvat niin oudoilta, vaikka oikealla kadulla olin. Olin vain kävellyt huomaamattani ulko-oveni ohi…

Nyt täällä aurinko paistaa, kevät jo pitkällä, lämpötila nousee päivä päivältä, kesä kolkuttelee jo nurkan takana, kesävaatteilla tarkenee. Ihanaa kulkea 8 km:n mittaista rantakatua ja haistella merta, eroahdistus alkaa jo väistyä sivuun, osaan ja pystyn nauttimaan olostani täällä, juuri tässä ja nyt.

Ihanaa; aurinko paistaa, on lämmin, melkeinpä kuuma, kevät on vaihtunut lähes kesäksi, luonto puhjennut kukoistukseensa, mieli on vastaanottavainen, iloinen ja virkeä. Voiko muuta toivoa työssäoppimisjaksolta. Ei voi. Olen nyt saanut olla kahta päivää lukuun ottamatta koko ajan pienten puolella eli Tuiskulassa, Tuisku Pekkarisen Montessori-menetelmän opissa. Lasten kanssa on jo tullut sen verran tutuksi, että ujoimmatkin lapset ottavat kontaktia ja kelpaan heille avuksi ongelmatilanteissa. Olen saanut vastuuta ja oppinut todella paljon uutta, lähtökohta kun oli se, etten Montessorista tiennyt juurikaan mitään. Muistan jo melkein numerot yhdestä kuuteen espanjaksi, kiitos Sonian (Sataedun media-alan vaihto-opiskelija), sen verran useasti pelattu noppapelejä jo yhdessä.

IMG-20190612-WA0008.jpg

Toukokuun aiheena kotikoulussa on kasvun ihme, uuden alku ja kesä tulo. Siihen liittyen olen saanut miettiä mitä kasvatetaan ja ihmetellään. Herne, se on nopea ja helppo toteuttaa. Lisäksi halusin, että kokeilemme tomaatintaimia viipaleista. Eli mullan päälle tomaatinviipaleet, kastellaan ja odotetaan, pitäisi kuulemma onnistua, mutta en usko ennen kuin itse näen. Herneet kukoistavat, tomaatti ei ihan vielä. Harjoittelijoita meitä on nyt koulun puolella 3 ja minä pienten puolella. Vaihtuvuutta tuntuu olevan ja uusia pulpahtelee milloin mistäkin päin Suomea. Työssäoppiminen on sen verran kiinnostavaa ja ihmiset ympärillä avuliaita, että en harjoittelijoiden määrää ja halukkuutta ihmettele.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mitä sitten on tapahtunut työn ulkopuolella, paljon. Vappu on täällä merkittävä siitä syystä, että täällä alkavat vapunaattona 5 päivää kestävät kansainväliset päivät eli Feria Internacional de los Pueblos. Jo 25. kerran järjestettäviin päiviin osallistujia oli 33:sta maasta eri puolilta maapalloa. Ja meno sen mukaista. Vapunpäivänä avajaiskulkueessa maat esitti omaa kulttuuriaan tanssilla, musiikilla ja monilla muilla tavoin. Suomi ei yllättänyt ainakaan minua, sillä mukana oli joulupukki ja jääkiekkopoikia rullaluistimillaan. Kulkue päätyi Ferian alueelle, jossa jokaisella maalla oli oma osastonsa. Suomen osastolla sain maistaa ah, niin ihanaa loimulohta.

IMG-20190512-WA0027.jpg

Vapun aattona täällä on myös Aurinkorannikon helsinkiläiset eli Costadilaiset lakittaneet Wara Mantan eli Fuengirolan rantakadulla olevan naisfiguurin juhlallisin menoin. Musiikkia ja laulua sekä kuten asiaan kuului, kuohujuomapullokin poksautettiin vapun kunniaksi.

Julkkiksia olen yrittänyt kaduilla bongailla, mutta ei niitä silloin huomaa, kun yrittää. Sattumalta sitten eräänä päivänä Jari Sillanpää käveli koulun käytävällä ja siitähän sain muistoksi yhteiskuvan. Siinä se taas nähtiin, ettei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan. Paitsi rannalle, se on aivan ihanan rentouttava paikka, olen jopa talviturkkini tänne heittänyt. Kävely meren rannalla, juuri varpaat vedessä viilentää mukavasti auringon laskiessa.

IMG-20190612-WA0003

Paljon on kävelty ja paikkoja etsitty; härkätaisteluareena, Ferian jättimäinen kirpputoritapahtuma, sunnuntaimarkkinat moskeijan takana, hierojallekin oli pakko päästä jumiutuneen niskahartiaseudun vuoksi, syynä kova patja ja outo tyyny. Mutta vielä on paljon näkemättä. Kiva oli myös, kun tuli Sataedusta muita opiskelijoita (hieroja- ja media-alalta) paikkakunnalle, kävimme yhdessä syömässä ja sai vähän enemmän juttuseuraa.

IMG-20190612-WA0011

Tämän vuoden äitienpäivä oli vähän erilainen, toisaalta haikea, kun ei ollut omien lasten ja lastenlasten luona, toisaalta taas erilainen ja mieleenpainuva muisto sinne kiikkustuoliin. Täällä järjestettiin suomalaisten taholta äitienpäiväkonsertti, jossa esiintyi espanjalainen Primi, thaimaalaisen vaimonsa Viktorian säestämänä, suomalaiset Jouko ja Leena, Jarin säestämänä, sekä Leena lausui itse kirjoittamiaan runoja. Lopuksi tarjottiin mansikkakakkua kahvin kera ja kaikille äideille jaettiin vaaleanpunaiset ruusut. Enpä ollut onneksi ainoa, joka Äideistä parhain -laulun aikana joutui pyyhkimään silmäkulmaansa.

Vielä on kaksi viikkoa jäljellä, toivottavasti yhtä runsaat ja ”rikkaat” kuin tähänkin asti. Nautin päivistä täällä ja olen kiitollinen, että tartuin tähän tilaisuuteen.

IMG-20190512-WA0024

Loppujen lopuksi 5 viikkoa sujui yllättävän nopeasti. Ensimmäinen viikko oli hieman taistelua koti-ikävää vastaan, mutta sitten tutustuminen ja uteliaisuus voittivat ikävän. ”Työt” alkoivat sujua, kun oppi talon tavoille. Ennen kuin huomasinkaan, elettiin jo viimeistä viikkoa ja kotiinlähtö alkoi häämöttää. Mutta mitä kaikkea osuikaan kohdalleni näiden 5 vk:n aikana:

  • aurinkoa ja sadetta,
  • itsenäistymistä ja kansainvälisyyttä sekä uusia ihmisiä,
  • Montessori-menetelmän opettelua ja toteutusta,
  • ystäviä, joiden kanssa harjoitella espanjan ja englannin kieltä,
  • appelsiini- ja sitruunapuita, tasatunnein lyövät kirkonkellot, wara-Mantan lakitus vappuaattona, upeasti kukkiva Jacaranda, kansainväliset Feria -päivät, herneenverson ja tomaatintaimien kasvun seuraaminen, meri erilaisissa kuohuissa, uimista ja jopa sukkahousumuurahaisia,
  • Jari Sillanpää, äitienpäiväkonsertti, Mandalan suunnittelu ja toteutus, ”saippuakuplakone”, Marbellan vanha kaupunki, ikuisuuden kestävä bussimatka, kierrätys, sulka- ja viuhkapalmut, simpukat eri kuvioissa/väreissä/koossa, Antti ”Pizza” Pekkarinen, hoppon-hoppoff-juna-ajelu, flamenco-show,
  • Mijaksen vanha valkoinen kaupunki, upea kalliokirkko, härkätaisteluareenamuseo, onnistuneet lentomatkat, erilainen kasvillisuus, luonto ja kulttuuri, satoja valokuvia, lämmin ilmasto, vähän kuohujuomaa, Renfe-junailua, koti-ikävää, nautiskelua, raportointia ja ennen kaikkea elämän iloa.

Ja näistä kaikista olen oppinut jotain, tavalla tai toisella. Uutta ammattitaitoa, myönteisyyttä, arvostusta, erilaisuuden kohtaamista, ajattelua, vaikenemista, kansainvälisyyttä, kulttuurieroja, sopeutumista uusiin kuvioihin ja paljon paljon muuta. Olen enemmän kuin kiitollinen tästä tilaisuudesta lähteä kansainväliseen vaihtoon, lukeutuu elämäni huippuhetkiin.

Nyt kun Fuengirola on kohdallani vaiennut, vaikenee myös raportointi tähän. Kiitos ja kumarrus!!!!

(Tarinan koosti Janika Reunanen opiskelijan raporteista)